Tauon jälkeen agsaa, kunnon vesisateessa, ulkokentällä...
Vauhtia riitti, keskittyminen sen sijaan oli hukassa. Tällä hetkellä en jaksa nähdä, että oppisin koskaan ohjaamaan tuota pyörremyrskyä! Kivaa oli kuitenkin ja sehän se on pääasia.
Dumle osaa lukea rataa ja sillä on itseluottamusta sen verran paljon, että irtoaa musta ja tämä tekeekin tilanteen haastavaksi. Tuntuu, kuin istuisin ylinopeutta kaahaavan auton takapenkillä ilman turvavöitä. En kuitenkaan koskaan luovuta kovin helposti, joten jatkamme harjoituksia horisontissa ajatus itsenäisesti etenevästä, nopeasta koirasta, jonka ohjaaja on noussut koiransa tasolle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti