torstai 26. marraskuuta 2020

Kävimme eilen ultrassa ja kyllä! Astutus oli onnistunut ja odottelemme pentuja syntyväksi joulukuun viimeisellä viikolla tästä ihanasta yhdistelmästä.

Molemmilla vanhemmilla on hienot jälkeläisnäytöt ja he ovat olleet perusterveitä koko elämänsä ajan. Luonteeltaan Sansa ja Lance ovat tasapainoisia ja iloisia oikeita partiksia, vaikka toki narttuna Sansa on hieman siippaansa vilkkaampaa sorttia. 

Tätä pentuetta kohtaan on jo ennakkoon herännyt kovasti kiinnostusta, mutta jos koet, että teillä olisi aktiivinen koti tarjolla, niin mielelläni kuulen lisää. Vaikka kasvattimme ovat aina ensi sijaisesti perheenjäseniä, niin tämän yhdistelmän suhteen painotamme erityisesti näyttelyistäkin kiinnostuneita koteja. 





perjantai 7. helmikuuta 2020

Pennut syntyivät 5.2. /puppies were born 5.2.

Keskiviikkona meille syntyi kahdeksan kaunista pentua, kolme poikaa ja viisi tyttöä. Kaksi ruskeaa poikaa, kaksi ruskeaa tyttöä, yksi musta poika ja kolme mustaa tyttöä.
Synnytys sujui Viimalta vaivattoman oloisesti ja hän on pitänyt pennuista tarkkaa ja hyvää huolta heti ensi hetkestä alkaen.
Äitikoira ja pennut voivat siis erinomaisen hyvin.



perjantai 31. tammikuuta 2020

Viima saapui äitiyslomalle / Viima started her mothernity leave

Viima on kasvatellut oikein komean vauvamasun ja siinä häntä paijatessa kovasti yritin kysellä kuinka monta pentua siellä mahtaa olla. Äitikoira katsoo minua kauniin ruskeilla silmillään, mutta pitää salaisuuden itsellään. Pian me sen onneksi kuitenkin saamme tietää, sillä noin viikon päästä viimeistään pääsen heidät toivottamaan tervetulleeksi maailmaan.

Viima has big and beautiful baby belly and while petting her I tried to ask how many puppies there might be. She was looking at me with her lovely brown eyes but kept her secret. Luckily there is just about week to go and then the little ones should be in here.


lauantai 4. tammikuuta 2020

Meille syntyy pentuja! / We are expecting puppies!

Viima (FI CH Charmhill Garden Of Eden) kävi eilen ultrassa ja saimme heti vuoden alkuun ihania uutisia, sillä pentuja näkyi mukava määrä.
Urokseksi valitsin ruskean herrasmiehen nimeltä "Sampo" (multi ch & multi winner Memorylane Samba Caramba.) Odotukset meillä on hyvin korkealla yhdistelmän suhteen, sillä molemmat vanhemmat on varustettu avoimella ja tasapainoisella luonteella ja ovat myös rakenteen osalta hyvin mallikkaita rotunsa edustajia.

Viima (FI CH Garden Of Eden) had ultrasound yesterday and we are so happy to tell that we are expecting puppies!
Sire that i chose for Viima is a brown gentleman called Sampo (multi ch & multi winner Memorylane Samba Caramba.) Our hopes are really high what comes to this combination as the both dogs are blessed with happy and balanced temperament and they have correct anatomy.

Memorylane Samba Caramba