perjantai 30. maaliskuuta 2012

Menneisyyden taakka

Vielä viime marraskuussa meillä oli toinenkin parta, Domino. Meillä asui myös 4-vuotiaaksi saakka Dominon veli, Noppa. Dominosta jouduimme luopumaan sen täytettyä 6-vuotta ja Noppa siirtyi paremmille paimennusmaille kaksi vuotta ennen Dominoa.
Nuo päätökset olivat raskaita, koska koirat olivat nuoria. Tunnemyrskyt ovat olleet rajuja ja vieläkin, jos pysähdyn miettimään, tulee paha mieli.
Mikä sitten meni vinoon? Siihen on varmasti monia syitä, mutta ainakin korkea sukusiitosprosentti teki varmasti osansa. Vatsa- ja suolisto-ongelmat alkoivat jo pentuna. Niitä seurasivat ihotulehdukset ja hermorakenteen ongelmat. Jo reilun vuoden ikäisillä koirilla oli D-lonkat, toisella löysät lonkkamaljat ja toisella nivelrikko. Noppa, jolla oli "vain" löysät lonkkamaljat sai sitten vielä nivelrikkoiset kyynärät. Nopasta jouduimme lopulta luopumaan sisäkorvantulehdusten muututtua krooniseksi. Korva operoitiin kahdesti ja Noppa söi hirvittämän määrän erilaisia antibiootteja, hiiva- ja kipulääkkeitä, mutta tulehdukset eivät rauhoittuneet. Lopulta korvasta valui verta jo kesken ab-kuurin, korva oli muurautunut umpeen ja koira oli vajonnut jonkinlaiseen harhamaailmaan, jossa kaikki oli uhkaavaa ja pelottavaa. Ei meille annettu vaihtoehtoja.
Nopasta luopumisen myötä olin todella vihainen. Vihainen en kenellekään ja kaikille. Nopan puolesta taisteltiin loppuun saakka ja silti se ei riittänyt. Olin vihainen myös itselleni, koska olin loppuvaiheessa jo niin väsynyt siihen kaikkeen.
Jatkoimme matkaa Dominon kanssa. Alusta alkaen mukanamme oli kulkenut varjo, se varjo kasvoi päivä päivältä. Ontumisia alkoi tulla. En halunnut viedä sitä lääkäriin, koska tiesin mitä tulisin kuulemaan. Heräsin todellisuuteen, kun pyysin Dominoa siirtymään portin taakse ja se hyökkäsi rajusti päälleni. Varasin ajan heti. Röntgenkuvat paljastivat juuri sen, mitä en olisi halunnut nähdä. Kuvia katsellessa en kuullut juuri mitään, mitä lääkärimme sanoi, ihan kuin korvilla olisi ollut humisevat kuulosuojaimet. Keskeytin lääkärin ja sanoin "anna sille sellainen kipulääkitys, että se pärjää. Mä vien sen kotiin". Dominon lonkkaluu oli työntynyt lähes kokonaan pois lonkkamaljasta. Kuvissa näkyi irronneita luunpalasia ja nivelrikkoa suurina harmaina alueina.
Domino rakasti vauvoja. Odotin, että kolmas vauvamme syntyi, sillä Domino oli odottanut häntä koko pitkän raskausajan. Dominon käytös muuttui aina heti raskauduttuani, se muuttui hyvin suojelevaksi. Domino vartioi pienen prinsessamme unta niin kuin se oli tehnyt kahden vanhemman tyttäremmekin kohdalla. Koin tärkeäksi sen, että Domino sai hoitaa tehtävänsä loppuun, ennen kuin sen aika tuli. Oikeastaan aika ei tullut, sillä koskaan aika ei tuntunut sopivalta. Aina oli hyvä syy olla varaamatta sille aikaa tänään. Lopulta oli vain pakko.

Mihin kaikki sitten johtaa?
Tietysti pelotti ottaa uusi koira, sillä mitä jos menneisyys toistaa itseään ja meille osuu taas sairas yksilö. Partacollie on kuitenkin verrattain hyvin terve rotu, mutta silti Dumlen kanssa meni aikaa löytää luottamus siihen, että nyt taisikin käydä aika hyvin. Se on uusissa paikoissa heti kotonaan ja on luonteeltaan ystävällinen. Se pärjää hienosti lasten kanssa ja nukkuu kauneusunensa, vaikka kolmilapsisessa perheessä meininki on melkoinen. Se ei säiky tai pelkää, vaikka lapset paukuttavat lusikoilla kattiloita tai tiputtelevat rämiseviä leluja. Se pinkoo onnellisena pulkkamäessä kymmenen muksun suihkiessa sinne ja tänne. Ja mikä mulle on todella tärkeää, se tekee töitä aina yhtä innoissaan ja on nopea oppimaan.Toivottavasti tällä tarinalla on onnellinen loppu.



torstai 29. maaliskuuta 2012

Agility ke 28.3.2012

Keskiviikkoisin treenaamme Sport Dog Parkissa Päivi Männistön johdolla.
Se, että Dumle on työskennellyt tuossa kyseisessä paikassa 6kk-ikäisestä alkaen, kertoo jotain sen luonteesta. Hallissa on rinnakkain neljä agility-rataa, joten melu on huumaava ja jotta ei menisi liian helpoksi, pauhaa keskellä hallia lämmityspuhallin. Itsellänikin on monesti treenien jälkeen väsynyt olo, vaikka itse treenit ei olisi ollutkaan rankat. Dumle on toiminut kyseisessä hallissa alusta alkaen hyvin itsevarmasti. Sitä ei kiinnosta missä se on tai onko siellä muita, Dumle tahtoo paiskia töitä.
Pakkaa sekoittaa myös se, että toistaiseksi toko-treenimme ovat maanantaisin tuossa samassa hallissa. Agilityyn tokon vääntäminen samassa paikassa ei vaikuta, mutta tokon treenaamiseen vaikuttaa se, että hallissa Dumle käy selkeästi enemmän kierroksilla, kuin jos teemme tokoa vaikka Ruskossa. Toivottavasti lumet sulavat pian ja pääsisimme siirtämään toko-treenit ulos.

Lumien sulamisesta saadaan kätevästi aasin silta jälkeen. Dumle on ollut pennusta saakka innokas käyttämään nenäänsä, joten minua kiinnostaisi ottaa sen kanssa myös jälkeä. Mietityttää kuitenkin, että mikä on liikaa nuorelle koiralle. Meillä on kerran viikkoon toko-treenit, agilitya treenataan kaksi kertaa viikossa, paimennus noin kerran kuussa astuu nyt kuvioihin ja sitten olisi kiinnostus siihen jälkeen... Melkein saisi olla kaksi koiraa, jotta voisi jakaa lajit koirien kesken :) En halua prässätä nuorta koiraa liikaa, vaan vapaapäiviä tulee olla. Vapareina nautiskellaan pitkistä lenkeistä tai koiratreffeistä tuttujen partojen kanssa.

Ja sitten treeneihin. Ensimmäinen kattaus meni aika surkeasti. Toko-koutsini osui katsomaan treenejämme ja mulla oli kova halu näyttää, kuinka paljon olemme kehittyneet. Kädet olivat levottomat ja Dumle tulkitsi alas painuneen käden aina luokse kutsuksi, kuten sillä on tapana. Rimoja lenteli ja käännöksissä olin armotta myöhässä, jolloin ne menivät reilusti pitkiksi. Männistö ihmetteli, että mikä on ongelma, kun viimeksi meni kuviot niin hienosti. Liika yrittäminen näemmä kostautuu.
Ennen toista kattausta kävimme puhaltamassa ulkona ja toko-koutsikin suuntasi kotiinsa. Niinpä tietysti, koska toinen rata olikin sitten meitä parhaimmillaan. Mä niin rakastan sitä yhteyttä, minkä aina välillä saan Dumlen kanssa kokea. Silloin olen ajoissa ja maltan antaa Dumlelle työrauhan. Dumle on koira, joka tahtoo miellyttää jokaisella hengenvedollaan. Ohjaukselle herkkänä koirana se tekee juuri sen, mitä kroppani sille kertoo. Jos se menee väärän esteen tai ohittaa, on syy ikävä kyllä aina mun. Meille sopii parhaiten radat, joissa on paljon pyöritystä eli takaa hyppyjä ja välistä vetoja, sillä silloin vauhti ei pääse kasvamaan liian isoksi. Dumlen moottorissa on paljon vääntöä ja se on todella ketterä, joten hyytymistä ei tarvitse pelätä.

Välillä unohdan kuinka nuori Dumle on ja kuinka vähän aikaa sen kanssa on treenattu. Se syttyi agilityyn ensi treeneissään ja on kehittynyt nopeasti. Välillä täytyy muistuttaa itseään, että eihän me edes vielä olisi voitu kisata agilityssa, koska ikää on niin vähän. Agilityn treenaaminen aloitettiin vasta lonkkakuvien myötä eli 5kk sitten. Nälkä kasvaa syödessä, mutta pyrin muistuttamaan itseäni siitä, että treeneissä käydään ennen kaikkea harrastamassa ja pitämässä kivaa koiran kanssa. Jos kuitenkin kaikki menee, kuten toivon, niin kyllä meidät jossain vaiheessa nähdään myös kisaamassa.





keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Hieronta ma 26.3.2012



Dumlen kanssa treenataan suhteellisen paljon, joten päätin tilata hierojan tarkastamaan miten Dumlen kroppa voi. Dumle otti tilanteen rauhallisesti ja sai kiitosta maltillisuudestaan. Jumeja ei löytynyt, vain vähän kireyttä lantiosta, mikä on yleistä agilitya treenaaville koirille. Tästä eteenpäin Dumle hierotaan joka toinen kuukausi, jotta tilanne pysyisikin näin hyvänä. Toivon Dumlesta  harrastuskaveria vielä moneksi vuodeksi, joten yritän panostaa sen hyvinvointiin jo ennalta ehkäisevästi. Tänään onkin sitten taas agility-treenit ja lauantaina pääsemme ensimmäisen kerran lampaille. Hiukan jännittää kuinka Dumle koko touhuun reagoi :)

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Toko ma 26.3.2012

Teimme seuraamista, hyppyä, ruutua ja kaukokäskyjä.

Seuraaminen sujui kivasti. Muutama iloinen pomppu nähtiin, mutta kyllä energia suuntautuu nyt jo aika puhtaasti tekemiseen. Hiomista toki vielä nuoren koiran kanssa riittää, mutta olen kuitenkin aika tyytyväinen siihen, miten hyvin Dumle hakee paikkansa ja miten intensiivisesti se jaksaa työskennellä.

Hyppy sujui todella hienosti. Irtosi hyvin ja seis-käskyn saatuaan odotti karvankaan värähtämättä, vaikka seikkailin ympäri hallia ennen koiran luokse palaamista. Teimme kolme toistoa ja sitten juhlittiin!

Ruutu oli kuvioissa pitkästä aikaa. Olemme kokeilleet sitä kerran viime kesänä, joten aika kylmiltään lähdimme suorittamaan. Dumle tajusi idean heti ja uskon tämän liikkeen olevan helppo Dumlen kaltaiselle koiralle, joka kykenee työskentelemään kaukana minusta ja joka on hulluna leluun.

Kaukokäskyt teimme pöydällä ja myös niihin olin tyytyväinen. Dumle osaa kaikki käskyt hienosti ja suorittaa ne nopeasti. Nyt sitten vain välimatkaa kasvattamaan.

Se mihin en ole tyytyväinen on paikalla makuu. Dumle ei rikkonut lainkaan, kun treenit olivat eri paikassa, kuin missä teemme agilitya. Paikalla makuu paikassa, jossa vedetään kolmella viereisellä radalla Dumlen rakastamaa agsaa on aika vaikea rasti meidän junnulle. Dumle kestää paikalla, jos olen alle 10m päässä, mutta matkan kasvaessa nousee istumaan tai ottaa muutaman askeleen kohti. Koutsimme sanoi, että näyttää siltä, että Dumle ei ihan ymmärrä mitä siltä pyydetään ja voihan se olla, koska kyseisessä hallissa mennään yleensä lujaa. Back to the basics sitten vaan eli lyhennetään välimatkaa paikalla makuuta suorittaessamme ja toivotaan, että pian saisimme sen yhtä varmaksi, kuin mitä se Ruskossa pidetyissä treeneissä oli.

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Toko yksityistunti to 22.3.2012

Personal trainer olisi kai oikea termi kuvaamaan sitä, mitä Päivi Nummi on meille.
Otan häneltä tokossa yksityistunteja kahden kolmen viikon välein, jotta voimme yhdessä viilata pilkkua. Ulkopuolinen, pätevä silmäpari näkee monta sellaista asiaa, mikä itsellä jää huomioimatta kotisokeutumisen vuoksi. Pidän Päivin tavasta opastaa koiran kouluttamisessa ja koen, että hänellä on meille paljon annettavaa. Päivillä on neljä partacollieta ja rivi koulutustunnuksia, mulla ei ole vielä ensimmäistäkään. Päivi omistaa yrityksen nimeltä Lemmikkipalvelu Koiranpäiviä, mikä on koiratarvikkeiden sekä koiranruokien noutomyymälä ja jonka nimissä Päivi tarjoaa myös koirien koulutuspalveluita.

Mutta itse treeniin...
Keskityimme seuraamisen hiomiseen, kauniiseen perusasentoon ja hyppyyn. Myös liikkeestä seisomaan jääminen oli pureskeltavana ja siihen löytyikin parannusta taakse palkkaamisen muodossa. Tuo liike on ollut meille se hankalin ALO-luokan liikkeistä, mutta nytpä uskon sen tulevan nätisti kuntoon. Treenin aluksi sain kehoituksen pysyä jäätävän rauhallisena, mitä ikinä teenkin. Kun käskyt tulivat matalalla vakaalla äänellä ja kehuminen oli hillittyä, rauhoittui Dumle valtavasti.
Tuon koiran kanssa joutuu vain oppimaan, että se ei tarvitse virittelyjä tai ylenmääräistä kehumista. Se ei kaipaa namuja käteen häiritsemään, sen vietti työskennellä on sen sen verran voimakas. Reipas, napakka "hyvä" riittää ja super suorituksesta leikitään lelulla. Lelu on kyllä ehdottomasti paras palkka voimakasviettiselle koiralle.
Alkuun lelupalkkaaminen tuntui vaikealta, koska Dumlen saalisvietti on niin vahva, että en saanut sitä irti leluista. Se ei todellakaan vaihtanut sitä herkkuihin, koska sen mielestä lelun tappaminen on hauskinta ikinä. Miksi se olisi siis vaihtanut aarteensa johonkin huonompaan vaihtoehtoon? Olin kuitenkin päättänyt, että haluan hyödyntää palkkaamisessa saalisviettiä ja jaksoin uskoa, että aikakin tekee osansa eli kun koira ymmärtää, että tekemään ei pääse ennen kuin lelu on taas mulla. Tein kotona paljon tehotreeniä eli leikin ja pyysin irroittamaan ja heti kun koira irroitti, palkkasin jatkamalla leikkiä. Lopulta se alkoi luottamaan siihen, että hauskanpito ei lakkaa, vaikka "kiitos"-käskyn saatuaan irroittaisikin lelusta. Kaikkiaan tähän kului vuosi, joten monta kertaa ehti epätoivo iskeä, mutta osaan olla tarpeen vaatiessa melko sisukas.

torstai 22. maaliskuuta 2012

Agility-treenit ke 21.3.2012

Hohhoijaa... Meni sitten niin penkin alle, että en jaksa edes eritellä.

Note to myself! Väsynyt ohjaaja + väsynyt koira = homma ei toimi

Kuvaaja nyt oli kuitenkin paikalla, joten videomatskua tallentui kameralle:
Treeni1
Treeni2

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Kuvia treeneistä


Nouto





Hyppy



Luokse tulo



Seuraa


Palkkausta



Agility hyppy



Kuvat: Katri Pietilä

Toko-treenit ma 19.3.2012

Lauantain agility-treenit peruttiin ja sen kyllä huomasi. Ensimmäiset 45min menivät ihan vain höyryjä päästellen.
Ohjelmassa oli seuraamista, hyppyä ja kaukokäskyjä. Omatoimisesti otin myös luoksetuloja sekä noutoa. Toivoin hukkaavani ylimääräistä energiaa noihin vauhdikkaampiin liikkeisiin, mutta niillä ei ollut toivottua vaikutusta. Omat kierrokset alkoivat nousta myös, kun esimerkiksi hiuksen pyyhkäiseminen suusta tulkittiin "maahan meno, hei tämän mä osaan... Eikun se taisi ollakin eteen-käsky, badam, jaa ei vai? No mä tuun sivulle, mutta jottei mene liian helpoksi, niin kas näin mä käyn maahan ja istumaan ja maahan ja istumaan. Täähän sujuu vikkelään."
Ei siis treenit menneet ihan putkeen, mutta ei ihan täydellisen huonostikaan. Viimeisen vartin ajan työskentely sujui taas mallikkaasti, joten lopulta myös ohjaajalle jäi hyvä mieli.
Nyt jälkikäteen tosin nakertaa hieman se, että kahdella viimeisellä kerralla meillä on ollut vaikeuksia paikalla makuun kanssa. Katsotaan nyt vielä ensi kerta ja mietitään sitten onko meillä ongelma.

Olen muuten huomannut, että treenitilanteissa Dumlen vietti on niin voimakas, että se ei juurikaan reagoi mielialoihini. Mielestäni se on plussaa, koska esimerkiksi kisatilanteessa herkkä koira voi reagoida voimakkaastikin ohjaajansa jännitykseen.
Pian tuokin asia päästään käytännössä testaamaan, sillä ensimmäiset toko-kisat on katsottu kesäkuun alkuun. Kyseiset kisat menevät varmasti haistellen meille parasta tapaa toimia kisatilanteessa. Sen perusteella on sitten seuraavia kisoja ajatellen viisaampi eli on esimerkiksi jonkinlainen tuntuma, miten pitkän lämmittelyn Dumle tarvitsee. Villi arvaukseni on, että pitkän...

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Omintakeinen makeinen

Pentu sai nimekseen "Dumle". Dumlet olivat suosikki namujani ja tuohon aikaan meillä oli myös 5-vuotias "Domino". Partacollie sekin. Dominosta tiesimme jo sen ollessa nuori, että sen aika tulisi ennemmin, kuin myöhemmin. Sen lonkkanivelissä oli paha nivelrikko jo 1,5-vuotiaana ja sillä oli myös muita kroonisia sairauksia. Se oli kuitenkin opetettu tavoille ja se oli ystävällinen toisille koirille, joten uskalsimme ottaa pennun rinnalle kasvamaan ja oppimaan.

Ensimmäisen vuotensa Dumle sai olla ihan vain vauva. Se totutettiin kaikenlaiseen käsittelyyn, erilaisiin paikkoihin, hihnaan, matkustamiseen ja hoitotoimenpiteisiin. Vuoteen mahtui myös mm. pentuetreffit, jotka kasvattaja Hanna Välimäki järjesti Hyvinkään Koirauimalassa. Dumle tajusi uimisen hauskuuden nopeasti, mutta kotimatkalla etupenkin kopassa nukkui kovin väsynyt pieni mies.


Näyttelyt astuivat myös kuvioihin. Lähinnä treenasimme kuinka siellä kehässä tulisi osata käyttäytyä.
Rodun erikoisnäyttelyssä sattui ikävästi ja teltan tukikepit pressuineen kaatuivat Dumlen niskaan. Parin näyttelyn verran teltat jännittivätkin partalastamme, mutta pian suhtautuminen muuttui mutkattomaksi.

Kuva: Niko Määttänen / Suomen Partacolliet Ry


Dumle osoittautui aurinkoiseksi ja ystävälliseksi luonteeksi. Se tulee hienosti toimeen lasten kanssa ja on sosiaalinen toisia koiria kohtaan. Kotona se on todella rauhallinen, kun taas treeneissä siitä kuoriutuu kuumaverinen työnarkomaani. Dumle on varustettu hyvin voimakkaalla taisteluvietillä.




Juhannus 2011
                                                                  



Meidän matka alkaa


Joulukuussa 2010 suuntasin Vantaalle tapaamaan pientä partacolliepoikaa, josta olin saanut vinkin ystävältäni Riitta-Liisalta. Lunta satoi isoina hahtuvina koko matkan. Kyseinen pentu oli saanut pentutestistä huippu pisteet, mutta myös maininnan "päästävä harrastavaan kotiin". Sellaista kotia ei ollut vielä löytynyt.

Perille päästyäni vastaan tassutteli silmittömän suloinen otus, mutta pidin pääni kylmänä. Olin vakavissani päättänyt etsiä harrastuskoiraksi sopivan kaverin, tunteet eivät saisi nyt nousta isoon rooliin. Pentu osasi olla suorastaan ällöttävän yököttävän ihana tarjoillessaan minulle massuaan rapsutettavaksi. Se oli niin pehmoinen ja tuoksui hyvälle. Nuuskin sitä ja se nuuski minua.
Pian huomasin, että pentu "taisteli" aina tilaisuuden tullen. Se hyökkäsi anopin kaulahuivin kimppuun ja riuhtoi vimmatusti sivulta toiselle. Seuraavaksi se roikkui esikoiseni hiuksissa ja kun sain sen irroitettua esikoisen kiharoista, hyökkäsi se sukkani kimppuun. Sukkaan tuli reikä.
Hymyilin ja annoin periksi. Kuiskasin pennulle "tänään sä lähdet kotiin".