sunnuntai 5. kesäkuuta 2022

Pennut ovat syntyneet

 1.6.2022 meille syntyi kuusi kaunista ja elinvoimaista partacollien pentua. Kaksi tyttöä ja neljä urosta. Viisi heistä ovat täydellisillä merkeillä varustettuja, mutta yksi poika muistuttaa merirosvoa toispuoleisine silmälappuineen. Hurmaavan näköinen tapaus! 

Muutama pentu on vielä vapaana oikeaan kotiin eli jos sinulla on aktiivinen ja rakastava koti tarjolla, ota yhteyttä ja keskustellaan lisää.

Kuvassa pentueen isä, meidän komea tuonti Ruotsista Farmarens Hidden Gold.

Emä on meidän oma kasvatti Charmhill Eight Mile, joka on jo antanut meille yhden upean pentueen.




torstai 26. marraskuuta 2020

Kävimme eilen ultrassa ja kyllä! Astutus oli onnistunut ja odottelemme pentuja syntyväksi joulukuun viimeisellä viikolla tästä ihanasta yhdistelmästä.

Molemmilla vanhemmilla on hienot jälkeläisnäytöt ja he ovat olleet perusterveitä koko elämänsä ajan. Luonteeltaan Sansa ja Lance ovat tasapainoisia ja iloisia oikeita partiksia, vaikka toki narttuna Sansa on hieman siippaansa vilkkaampaa sorttia. 

Tätä pentuetta kohtaan on jo ennakkoon herännyt kovasti kiinnostusta, mutta jos koet, että teillä olisi aktiivinen koti tarjolla, niin mielelläni kuulen lisää. Vaikka kasvattimme ovat aina ensi sijaisesti perheenjäseniä, niin tämän yhdistelmän suhteen painotamme erityisesti näyttelyistäkin kiinnostuneita koteja. 





perjantai 7. helmikuuta 2020

Pennut syntyivät 5.2. /puppies were born 5.2.

Keskiviikkona meille syntyi kahdeksan kaunista pentua, kolme poikaa ja viisi tyttöä. Kaksi ruskeaa poikaa, kaksi ruskeaa tyttöä, yksi musta poika ja kolme mustaa tyttöä.
Synnytys sujui Viimalta vaivattoman oloisesti ja hän on pitänyt pennuista tarkkaa ja hyvää huolta heti ensi hetkestä alkaen.
Äitikoira ja pennut voivat siis erinomaisen hyvin.



perjantai 31. tammikuuta 2020

Viima saapui äitiyslomalle / Viima started her mothernity leave

Viima on kasvatellut oikein komean vauvamasun ja siinä häntä paijatessa kovasti yritin kysellä kuinka monta pentua siellä mahtaa olla. Äitikoira katsoo minua kauniin ruskeilla silmillään, mutta pitää salaisuuden itsellään. Pian me sen onneksi kuitenkin saamme tietää, sillä noin viikon päästä viimeistään pääsen heidät toivottamaan tervetulleeksi maailmaan.

Viima has big and beautiful baby belly and while petting her I tried to ask how many puppies there might be. She was looking at me with her lovely brown eyes but kept her secret. Luckily there is just about week to go and then the little ones should be in here.


lauantai 4. tammikuuta 2020

Meille syntyy pentuja! / We are expecting puppies!

Viima (FI CH Charmhill Garden Of Eden) kävi eilen ultrassa ja saimme heti vuoden alkuun ihania uutisia, sillä pentuja näkyi mukava määrä.
Urokseksi valitsin ruskean herrasmiehen nimeltä "Sampo" (multi ch & multi winner Memorylane Samba Caramba.) Odotukset meillä on hyvin korkealla yhdistelmän suhteen, sillä molemmat vanhemmat on varustettu avoimella ja tasapainoisella luonteella ja ovat myös rakenteen osalta hyvin mallikkaita rotunsa edustajia.

Viima (FI CH Garden Of Eden) had ultrasound yesterday and we are so happy to tell that we are expecting puppies!
Sire that i chose for Viima is a brown gentleman called Sampo (multi ch & multi winner Memorylane Samba Caramba.) Our hopes are really high what comes to this combination as the both dogs are blessed with happy and balanced temperament and they have correct anatomy.

Memorylane Samba Caramba


tiistai 26. marraskuuta 2019

Viiman juoksu lähestyy / Viima is coming to a season

Viiman (FI CH Charmhill Garden Of Eden) juoksu lähestyy, sillä perheen vanhempi narttu on jo omansa aloittanut ja yleensähän saman perheen tytöt juoksevat jos ei nyt samaan aikaan, niin ainakin peräkkäin.
Kovasti täällä siis toivotaan, että jo ensi kuulla päästäisiin astutushommiin ja jos kaikki menee nappiin, niin pennut olisivat luovutuksessa ihanaan aikaan, kevään korvilla.

Viima on hyvin aktiivinen, ihmisrakas, kaunis ja terveeksi tutkittu tyttö (lonkat A/A ja kyynärät 0/0.) Vilkkautta tasoittamaan olemme valinneet hyvän kokoisen ja täyteläisellä rungolla varustetun näyttelytähden. Olen kuitenkin tavannut kyseisen ruskean partisherran monta kertaa ja hän on ulkoisten ominaisuuksiensa lisäksi myös erittäin tervepäisellä luonteella varustettu herrasmies.
Terveystutkimukset myös hänen osaltaan kunnossa ja kirsikkana kakussa hienot pisteet luonnetestistä.

Jos kiinnostuit, ota yhteyttä joko puhelimitse 044 7044044 tai sähköpostilla sinituuli.thornvig.clausen@elisanet.fi




FI CH Charmhill Garden Of Eden, in the picture 15 months of age

lauantai 24. marraskuuta 2018

Kiitos / Thank You

Kaikilla pennuillamme on jo oma, rakastava koti.
Jos kuitenkin haaveilet omasta Charmhill-pennusta, pysythän kuulolla, sillä meillä on hyvin mielenkiintoisia suunnitelmia vuodelle 2019! 
Niistä lisää myöhemmin, mutta ennakkotiedusteluihin vastaan mielelläni sähköpostitse sinituuli.thornvig.clausen@elisanet.fi

All of our puppies have found their own loving, forever home. But if you have hopes to have your own Charmhill-puppy in the future, please stay in tune, because we have the most interesting plans for the year 2019. For more info contact sinituuli.thornvig.clausen@elisanet.fi

maanantai 19. marraskuuta 2018


Ei voi olla kuin kiitollinen siitä kuinka hienot kodit meiltä jo pois muuttaneet pennut ovat saaneet. Uudet omistajat ovat pitäneet kiitetävän paljon yhteyttä ja valokuvia olemme saaneet ihastella päivittäin.
Pentueen tasalaatuisuudesta kertoo sekin, että viesti uusista kodeista on ollut hyvin samankaltainen eli että pennut ovat reippaita, iloisia ja kovin lapsirakkaita. Pentuhepulit tosin myös kuuluvat asiaan.

KOTIA VAILLA meillä on vielä yksi musta tyttö ja yksi musta poika. Pennut ovat nyt luovutusikäisiä ja reppuihin on jo pakattu monia hyödyllisiä kokemuksia, kuten matkustaminen autossa, yksin ulkoileminen hihnassa, liikenteessä liikkuminen, pesu ja kuivaksi puhaltaminen on heille tuttua ja kynsiä leikattaessa osataan köllöttää sylissä kaikessa rauhassa. Pennut ovat tottuneet aikuisten koirien seuraan ja ovat valtavan lapsirakkaita. Purennat molemmilla on jo nyt kohdillaan, mikä sekin on jo tosi hieno juttu!


Tyttö

Poika 1

Poika 2

Poika 2

Hienosti sujui vierailu koululle lasten paijattavaksi

Liikenne ei jännittänyt lainkaan





Jyväskylän kansainvälinen koiranäyttely 11.11.2018


Sisarukset Iisi (Charmhill Rose Garden) ja Olaf (Charmhill Secret Garden) edustivat hienosti Iisin voittaessa narttujen sertin ja Olafin pokatessa urosten vara-sertin.
Nyt jo kolmella kesän 2017 pennuista on sertit kasassa ja odottelemme vain 2v ikää, jonka myötä he voisivat ottaa viimeisen sertinsä vastaan ja näin ollen ansaita suomen muotovalion arvon.
Lämpimät kiitokset ihanille ja aktiivisille kasvattiemme omistajille!!

Siblings Iisi (Charmhill Rose Garden) and Olaf (Charmhill Secret Garden) did great job in Jyväskylä IDS. Iisi won bitches CAC and Olaf males r.CAC.
Already three dogs from our summer 2017 litter have gained that many CAC's that now we are just waiting them to turn 2 years, when they can won the last CAC for their champion title.


tiistai 6. marraskuuta 2018

Pennut 7 viikkoa



Kaksi raamikasta ja reipasta poikaa, sekä yksi kaunis partisprinsessa etsivät vielä ikiomaa kotiaan.
Pentumme ulkoilevat päivittäin useamman kerran, ovat tottuneita lapsiperheen arkeen ja lasten käsittelyyn, sekä saavat aikaa päivittäin yksin perheen aikuisten koirien kanssa, jotta oppivat "seisomaan omilla jaloillaan" ilman lauman mukanaan tuomaan turvaa. 
Heidät on nyt sirutettu, sekä eläinlääkärin kaikinpuolin terveiksi ja hyvinvoiviksi todettu. Jokainen pentu saa mukaansa eläinlääkärin allekirjoittaman todistuksen, sekä tietysti kattavat hoito-ohjeet. 
Pentue on todella tasalaatuinen, mutta yksi uros on mahdollisesti myynnissä vain ja ainoastaan kotiin, missä on vankka näyttelytausta, sekä ennestään kokemusta rodusta.










Tartto 3.11.2018

Olaf (Charmhill Secret Garden) ja Inka suuntasivat tällä kertaa Tartton kansainväliseen koiranäyttelyyn ja jälleen tarttui serti ja rotunsa parhaan-rusetti tassuun!! Näin ollen Olaf on Latvian, Liettuan, Viron ja Baltian juniori muotovalio. Kasvattaja on syystäkin ylpeä!


perjantai 12. lokakuuta 2018

Pennut jo neljä viikkoa vanhoja!

Tällä kertaa saimmekin poikkeuksellisen ison pentueen, sillä Sansa synnytti peräti yhdeksän pentua (viisi poikaa ja neljä tyttöä)! Tästä syystä ennakkoon varanneiden lisäksi muutama hurmaava pentu on vailla ikiomaa, rakastavaa kotia. Pentue on jopa hieman vaikean tasalaatuinen, joten etenkin jos harkitset edes muutamaa näyttelyä, ota ihmeessä yhteyttä! 
Pennut ovat nyt neljä viikkoa vanhoja ja luonteeltaan Sansan edellisen pentueen tavoin äärimmäisen tasapainoisia ja ulkomuodoltaan juurikin sitä, mitä yhdistelmää suunnitellessa hartaasti toivoin. 
Olen itse kotona hoitamassa pentuja KOKO pentuajan aamusta iltaan, jotta pystyisin turvaamaan parhaat mahdolliset lähtökohdat pentujen täältä muuttaessa, sekä varmistaakseni sen, että pystyn valitsemaan jokaiselle pennulle kodin perheen toiveiden mukaisesti.




torstai 30. elokuuta 2018

Riihimäki NORD Show


Aina kun on tarjolla rotuspesialistin tuomaroima kehä, pyrimme olemaan paikalla sillä he todella tuntevat rodun.
Tällä kertaa tuomarimme oli Nina Lönner-Andersson, ruotsalaisesta kuuluisasta Alistair's-kennelistä.
Mukanamme oli kolme koiraa, kaksi junnua ja yksi valioluokan koira ja menestys kaikkien osalta oli kertakaikkisen hieno. Juniorimme voittivat sekä urosten, että narttujen sertit ja "Honey" (Heathermist Honey To The Bee putsasi koko pöydän ollen rotunsa paras!!
Valitettavasti emme tällä kertaa voineet jäädä ryhmäkilpailuun, sillä poikavauvamme Jamie kaipasi äitiä kotiin sairastaessaan ensimmäistä flunssaansa.

CHARMHILL SECRET GARDEN CAC & BEST MALE 3

HEATHERMIST HONEY TO THE BEE BEST OF BREED & NORD CAC

CHARMHILL GARDEN OF EDEN WINNER OF BITCHES CAC

tiistai 21. elokuuta 2018

Pentuja! / Puppies!


Meillä on aivan ihania uutisia, sillä erityisen kauniin pentueen viime kesänä antanut "Sansa" astutettiin kesän lopussa ja nyt ultrassa käytyämme tiedämme saavamme elää pentuajan taas uudelleen syyskuun puolivälistä alkaen.
Pentujen isäksi valikoitui hienoilla jälkeläisnäytöillä varustettu "Topi" joten toiveet kauniiden, rohkeiden ja terveiden pentujen suhteen ovat korkealla.
Myös Sansan viime kesän pentujen tulokset ovat lämmittäneet mieltä kovasti, sillä jo kolme heistä ovat sertivoittajia, sekä ottaneet sijoja paras uros/narttu kilpailussa vähäisestä iästään huolimatta. Kaksi sen sijaan eivät ole vielä virallisia näyttelyitä korkanneet.

Pentumme elävät keskellä nelilapsisen perheen arkea ja olen itse kotona koko pentuajan taatakseni pennuille parhaat mahdolliset lähtökohdat uusia koteja ajatellen.
Olet tervetullut tutustumaan laumaamme ja erityisesti pentujen emään, sillä tunnetusti tasapainoinen emä on pentujen tulevaisuuden kannalta korvaamattoman arvokas asia.

Vaikkakin koiramme ovat näyttelyissä korkeasti palkittuja, ei se tarkoita, että jokaisen kodin tulisi niille tarjota näyttelykoti. Näyttelyissä arvostellaan tervettä rakennetta,  sekä myös koiran kykyä hallita hermonsa, mikä luonnollisesti on myös kovin tärkeä asia koiran jokapäiväistä elämää ajatellen.

Jos kiinnostuksesi heräsi, ota reippaasti yhteyttä ja kerron mielelläni lisää!

Sansa (FI, SE, EST CH HeJW-14 Oledbear Miss Dior Cherie)

Isäkoira ja hänen siskonsa kuvattuna tuplavoittonsa jälkeen Raision kaikkien rotujen näyttelyssä




Charmhill Garden Of Eden ensimmäisessä näyttelyssään (Erikoisnäyttely 2018) ja heti toinen sija suuressa junioriluokassa! Viima on myös sertivoittaja, sekä parhaimmillaan sijoittunut toiseksi paras narttu-kilpailussa!!

Charmhill Secret Garden Erikoisnäyttelyn sijoittujia myös, vaikkakin näyttelyn nuorimpia osallistujia. Myöhemmin Olaf on voittanut ja kaksi sertiä ja ottanut sijoituksia paras uros kilpailussa, sekä sijoittunut niin ryhmä- kuin best in show-kilpailussa!!

Charmhill Rose Garden upeasti serti ja paras narttu 2 13kk-ikäisenä Laukaan kaikkien rotujen näyttelyssä

Olaf BEST IN SHOW 5 13kk ikäisenä!

tiistai 26. joulukuuta 2017

Charmhill Secret Garden "Olaf"


Viime kesän pennuista Olaf on ehtinyt jo muutamaan pentunäyttelyyn tehden vaikuttavaa jälkeä. Jo heti ensimmäisessä näyttelyssään marraskuussa Olaf oli ROP-pentu ja jatkoa seurasi Voittaja-näyttelyissä joulukuussa Olafin ollessa ROP-pentu molempina päivinä. On sanomattakin selvää, että Inka ja Olaf tekevät meidät valtavan ylpeiksi!

Our Olaf have been already in couple of puppy shows and results have been nothing but smashing!
Already at november Olaf won BOB-puppy and on december he took BOB -puppy on both days at our winner shows, Helsinki puppy winner and Winner puppy show. No need to say how proud Inka and Olaf have made us!



Päivityksiä / Updates


Näyttelylista päivitetty ja kuvia lisätty.
List about next years shows updated and added some pictures also.

maanantai 25. joulukuuta 2017

Hyvää Joulua / Merry Christmas


Tämän vuoden joulutähdet meillä ovat itseoikeutetusti viime kesän pennut Sansan ensimmäisestä pentueesta. Kuvat saimme neljästä pennusta, mutta myös Erik voi hyvin ja pitää meihin yhteyttä. Kiitos teille ihanat kasvatinomistajat, emme voisi olla tyytyväisempiä kasvattiemme koteihin. Jatketaan ensi vuonna vieläkin aktiivisemmin juniori-ikäisten sähikäistenne kanssa.

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Dumle 7v / Dumle turned already 7 years


Kaikkien aikojen menestynein suomalainen partacollie ja tietysti suuri ylpeyden aiheemme Dumle täytti lokakuun alussa 7 vuotta!!
Dumle on viettänyt välivuosia näyttelyistä voitettuaan kolmena vuonna peräkkäin vuoden voitokkain partacollie-kilpailun, mutta kovasti suunnittelemme jo paluuta näyttelymaailmaan ensi syksynä aukeavien veteraanikehien myötä.

Our multi champion, multi winner, multi BIS & BISS Ovenslope Prince Charming turned 7 years at the beginning of october and we think that he looks more handsome than ever! I cant wait to start showing him in veteran class at fall 2018.



torstai 19. lokakuuta 2017

Quality, not quantity...

Kesän 2017 aikana kävimme Dumlen ja Honeyn kanssa vain kolmessa näyttelyssä, muutoin keskityin tarjoamaan Sansan ensimmäiselle pentueelle parhaan mahdollisen hoidon ja valmiudet niiden tulevia ikiomia koteja ajatellen. 
Näyttelyiden määrä ei siis päätä huimannut, mutta tulokset kyllä! Jokaisessa näyttelyssä Dumle pokkasi rotunsa parhaan palkinnot arvosteluilla, joissa ei kauniita sanoja säästelty. Honey taas voitti ensimmäisessä näyttelyssään luokkansa, mutta tuomarin mielestä SA:n saadakseen, saisi ikää olla hieman enemmän. Honeyn toinen ja kolmas näyttely sen sijaan meni nappiin prinsessan voittaessa nartut ja ollen VSP Dumlelle. Näin ollen Honeylla on myös sertit kasassa ja valioitumiseen oikeuttavaa sertiä joudumme odottelemaan maaliskuulle 2018. 

During the summer 2017 we travelled just for three shows with Dumle and Honey, otherwise Sansa's first litter kept us busy, cause we wanted to offer the best possible start to our puppies. 
Still that there wasn't that many shows, the results were very fine. Dumle took BOB in every show with praising critics still that he was already almost seven years old. Honey won junior class in her first show but judge was thinking that she needs a bit more time to be worth of CQ. At her second and third show she presented herself like a world class star and won bitches from intermediate class and was BOS to Dumle. Honey has now gained CC's that she needs for her champion title and the last one needed she can gain at march when she turns two years. What a super couple i have!

Photos: Inka Taimi


Dumle

Honey

Dumle

Honey

maanantai 16. lokakuuta 2017

Dumlelle pentuja Misty Forest-kenneliin / Dumle has puppies in Misty Forest kennel

Misty (CIB AGI3 Wookiee Gang Ambermist) vieraili Dumlen luona loppukesästä ja nyt jälkikasvu on puuhakkaassa viiden viikon iässä. Olen käynyt katsomassa pentuja kahdesti ja ilokseni todennut pentueen olevan hurjan tasainen. Luonteet vaikuttavat olevan huomattavan täpäkät, mutta juuri sitä kyseinen kasvattaja toivoi täältä meiltä saavansakin; käyttöön soveltuvia, energisiä ja toistoa kestäviä luonteita. Hyvää hermorakennetta ja voimakasta taistelutahtoa.
Tällaisia ominaisuuksia kaipaaviin koteihin pennut näyttävät olevan menossakin, joten tilaus oli selvästikin olemassa. Ilokseni jokainen on myös ainakin lähtökohtaisesti kiinnostunut näyttelyistä tai jo pitkän linjan harrastaja sillä rintamalla.
Me Dumlen kanssa toivotamme parasta mahdollista tulevaisuutta näille pienille taskuraketeille!

Misty (CIB AGI3 Wookiee Gang Ambermist) and our Dumle had a successful date at the end of the summer. Now fruits of that love story are five weeks of age and i have visited at kennel Misty Forest twice.
Litter is very even both, in and out. Temperaments are feisty and energetic and that's why breeder Niina chose our Dumle; to get strong nerves & powerful motor which are needed in different kind of dog sports. I'm happy for her that puppies seems to have those qualities and also because of the new owners are interested about dog shows or already experienced with that world.
All the best for the future from Dumle and I.