Purina Center, Jaakko Suoknuuti.
Vuoroamme odottaessa lämmittelin Dumlen kylkiä, ympäri, ämpäri, ympäri, ämpäri... Vetäisin esiin lelun leikkiäkseni hiukan. Samassa kuitenkin huomasin, että Dumle on repinyt namutaskun puhki ja huomioni herpaantui hetkeksi. Pian mulla olikin huuli halki ja mietin montakohan hammasta mahtaa puuttua. Hampaat oli onneksi tallella, näköjään hampaistakin voi vain mennä tunto iskun voimasta. Tietysti tässä yhteydessä viereeni oli saapastellut herra Suoknuuti, joka kyseli syytä mun "arvoitukselliseen" ilmeeseen. Kerroin, että huuli halkesi, joten on pakko imeä huulta, johon Suoknuuti hekotteli, että niinkö kovasti mua jännittää, että purin huuleni moiseen kuntoon. Tyydyin toteamaan, että tuon nallemaisen ulkomuodon taakse kätkeytyy kaheli peto ja siitä syystä mun treenikassin tärkein varustus on ensiapulaukku. Tarinaani tuki iloisen värisillä laastareilla paikatut sormeni, sillä olin täydentänyt ensiapulaukkuni laastarivarastoja lastemme laastaripaketista.
Pikkuisen elättelin toivoa, että vieras paikka hidastaisi hiukan Dumlen menoa. Pohjasin ajatustani siihen, että silloin epiksissä Dumle oli jotenkin varpaillaan ja siten myös normaalia rauhallisempi. Ilmeisesti epiksissä se ihmettelikin mun sairaalloista jännittämistä, sillä se oli uutta sille. Niin tai näin, niin Purina Centerillä Dumle oli täysin kotonaan. Se näytti ennen radalle pääsyä lähinnä raivostuneelta sonnilta, joka kuopii maata savu korvista nousten. Hirvitti, mutta vauhtiin päästyämme rata sujui hyvin! Ilmeisesti oma halu näyttää parasta osaamistamme sai puristamaan itsestänikin kaiken irti. Suoknuuti kommentoi, että "no kappas, sehän on hyvä" ja spessusti kehuja tuli pujottelun tekniikasta sekä nopeudesta.
Oikea aikaisen sylkkärin tekeminen ja saksalainen olivat meidän kohdalla päivän teema. Ajatusmaailmaani avattiin sen suhteen, että ei riitä, että mä hallitsen kuviot, vaan koiran täytyy oppia suorittamaan ne oikein. Ei siis sillä, että kyseiset kuviot olisivat omia bravuurejanikaan...
Dumlesta ja sen saamasta positiivisesta huomiosta olin todella onnellinen. Ihana, ihana koira.
Kotiin ajellessani olin täynnä taistelutahtoa ja energiaa. Moni asia oli auennut ja itselläni oli selvä suunnitelma sen suhteen, mitä ja miten opetan koiralleni seuraavaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti