Männistöä tuurasi Silja Mäki. Paikkana Sport Dog Park.
Teimme 22 esteen rataa. Pitkästä aikaa pääsimme askartelemaan noinkin pitkän radan parissa, joten se oli todella kivaa vaihtelua sen ainaisen teknisen hinkuttamisen sijaan :)
Kontakteihin kehotettiin kiinnittämään jatkossa enemmän huomiota, mutta selvähän se, kun niitä ei ole kovin paljon tehty. Vastahan me tammikuussa aloitimme täysipainoisen treenaamisen.
Muuten saimme Siljalta todella hienoa palautetta. Hän piti Dumlen sähäkästä luonteesta ja työmotivaatiosta.
maanantai 14. toukokuuta 2012
Agility ti 8.5.2012
Tamsk, Marjut Kovalainen, Sport Dog Park.
Koutsimme myöhästyi treeneistä noin 30min. Tänä aikana opetin Dumlelle niistoa Janita Leinosen ohjeiden mukaisesti. Hienosti se jo hyppää selkä pyöreänä, pää alas suunnattuna.
Marjutin tullessa paikalle keskityimme kontakteihin. Niissä meillä kyllä riittää tekemistä.

torstai 10. toukokuuta 2012
Agility su 6.5.2012
Purina Center, Janita Leinonen.
Dumle pahalainen on ryhtynyt varastamaan lähdössä ja siinä se kunnostautui sunnuntain treeneissä. Mua lohduteltiin, että monelle hyvin motivoituneelle koiralle tulee tämä vaihe, koska radalle olisi päästävä hinnalla millä hyvänsä. Ei millään malttaisi odottaa lupaa saada pistää villisti töppöstä toisen eteen.
Sinänsä hyvä, että Dumle päätti esittää pahimmat sikailunsa juuri tuolla Kaarinassa, koska nyt saimme hyviä vinkkejä varastamisen pois kitkemiseksi.
Muuten keskityimme opettamaan sekä koiralle että ohjaajalle sitä oikea oppista niistoa ja päälle juoksua. Olen todella tyytyväinen, että mulle opetettiin kirjaimellisesti kädestä pitäen, kuinka opettaa koiraani. Dumlea kehuttiin nopeasti hoksaavaksi, mutta sen mä toki tiedän. Dumle yrittää aina ihan kipeäksi saakka miellyttää mua ja jos se ei ymmärrä mitä pyydän, se alkaa tarjoamaan osaamiaan liikkeitä kiihkeästi hyväksyntääni hakien. Pidän sen koulutettavuudesta.
Pidin kovasti Leinosen tavasta opettaa. Erityisesti napakkuudesta, mikä hänestä oli helppo aistia. Koirien onnistumiset irroittivat Leinosesta ilahtuneita kiljahduksia ja kehuja. Myötäelämistä parhaimmillaan :)

keskiviikko 9. toukokuuta 2012
Agility la 5.5.2012
Purina Center, Jaakko Suoknuuti.
Vuoroamme odottaessa lämmittelin Dumlen kylkiä, ympäri, ämpäri, ympäri, ämpäri... Vetäisin esiin lelun leikkiäkseni hiukan. Samassa kuitenkin huomasin, että Dumle on repinyt namutaskun puhki ja huomioni herpaantui hetkeksi. Pian mulla olikin huuli halki ja mietin montakohan hammasta mahtaa puuttua. Hampaat oli onneksi tallella, näköjään hampaistakin voi vain mennä tunto iskun voimasta. Tietysti tässä yhteydessä viereeni oli saapastellut herra Suoknuuti, joka kyseli syytä mun "arvoitukselliseen" ilmeeseen. Kerroin, että huuli halkesi, joten on pakko imeä huulta, johon Suoknuuti hekotteli, että niinkö kovasti mua jännittää, että purin huuleni moiseen kuntoon. Tyydyin toteamaan, että tuon nallemaisen ulkomuodon taakse kätkeytyy kaheli peto ja siitä syystä mun treenikassin tärkein varustus on ensiapulaukku. Tarinaani tuki iloisen värisillä laastareilla paikatut sormeni, sillä olin täydentänyt ensiapulaukkuni laastarivarastoja lastemme laastaripaketista.
Pikkuisen elättelin toivoa, että vieras paikka hidastaisi hiukan Dumlen menoa. Pohjasin ajatustani siihen, että silloin epiksissä Dumle oli jotenkin varpaillaan ja siten myös normaalia rauhallisempi. Ilmeisesti epiksissä se ihmettelikin mun sairaalloista jännittämistä, sillä se oli uutta sille. Niin tai näin, niin Purina Centerillä Dumle oli täysin kotonaan. Se näytti ennen radalle pääsyä lähinnä raivostuneelta sonnilta, joka kuopii maata savu korvista nousten. Hirvitti, mutta vauhtiin päästyämme rata sujui hyvin! Ilmeisesti oma halu näyttää parasta osaamistamme sai puristamaan itsestänikin kaiken irti. Suoknuuti kommentoi, että "no kappas, sehän on hyvä" ja spessusti kehuja tuli pujottelun tekniikasta sekä nopeudesta.
Oikea aikaisen sylkkärin tekeminen ja saksalainen olivat meidän kohdalla päivän teema. Ajatusmaailmaani avattiin sen suhteen, että ei riitä, että mä hallitsen kuviot, vaan koiran täytyy oppia suorittamaan ne oikein. Ei siis sillä, että kyseiset kuviot olisivat omia bravuurejanikaan...
Dumlesta ja sen saamasta positiivisesta huomiosta olin todella onnellinen. Ihana, ihana koira.
Kotiin ajellessani olin täynnä taistelutahtoa ja energiaa. Moni asia oli auennut ja itselläni oli selvä suunnitelma sen suhteen, mitä ja miten opetan koiralleni seuraavaksi.

maanantai 7. toukokuuta 2012
Agility to 3.5.2012
Männistön treenit SDP:ssa.
Pieni rata koostui hypyistä, muurista, putkesta ja kepeistä. Radalla harjoiteltiin takaa leikkauksia ja keppejä ennen olevalla hypyllä koiran kokoamista, jotta se ei tulisi kepeille liian lujaa.
En saanut riittävää hidastamista aikaan. Dumle tuli kuin tykin suusta kerta toisensa jälkeen, MUTTA se kykeni silti selvittämään kepit vaivatta.
Kirjoitan tänä kirjoitusta kaksi treeniä viisaampana ja ymmärrän nyt, että mun tarvitsee ottaa sille käsky millä se hidastaa vauhtiaan. Jos käskytän sitä pelkällä "hop"-käskyllä, niin tuleehan se lujaa, koska mä pyydän vain hyppäämään. Se lukee kyllä seuraavaan esteen kropastani, joten tietyissä tilanteissa voin viestiä äänellä koiraa hidastamaan vauhtiaan ja "unohtaa" esteen käskyttämisen.
Tuon asian ymmärsin viikonloppuna Kaarinassa Janita Leinosen valmennuksessa. Myös Jaakko Suoknuuti tuli koettua ja erittäin hyväksi havaittua. Näistä kerron lisää seuraavissa postauksissa.
keskiviikko 2. toukokuuta 2012
Agility ti 1.5.2012
Aloitimme uudessa ryhmässä, mikä treenaa tiistaisin Marjut Kovalaisen johdolla SDP:ssa.
Treenit menivät osaltamme hyvin, olin Dumleen valtavan tyytyväinen. Fiilis selvästi tarttui myös Dumleen, joka työskenteli todella varman oloisesti. Uskalsin luottaa koiraani taas enemmän ja ilokseni huomasin, että pystyn jättäytymään kauas ja silti Dumle etenee käskyjeni mukaisesti. Takaa kierrot menivät kannakkeita hipoen, samoin kuin välistä vedot ja siinä sitten mietiskelin, että jos Dumlella olisi painoa kovasti enemmän, niin se ei kykenisi moiseen tai ainakaan siitä ei olisi mulle pitkäksi aikaa harrastuskaveria.
Pitääköhän se päivä nähdä tämänkin rodun kohdalla, että pian meillä on näyttely- ja käyttölinja. Siinä vaiheessa varmaan tulee itse hypättyä pois junasta, koska koiramaailmasta löytyy kyllä vielä vähän tehokkaampia harrastuskavereita, mutta ainakaan käyttölinjaisten kanssa ei ole asiaa näyttelyihin. Silloin valinta on kuitenkin alusta alkaen selkeä. Itse koen olevani keskitien kulkija eli haluan harrastaa vähintäänkin agilitya ja tokoa, mutta tykkään myös näyttelyistä. Siksi partacollie on ollut mulle nappivalinta! Aika näyttää mihin suuntaan tämäkin asia etenee.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)