Syksy ja pimenevät illat ovat syynä siihen, että ensi viikosta alkaen treenailemme hallissa. Täytyy sanoa, että ei harmita yhtään, sillä kaksi edellistä treenikertaa vedettiin kaatosateessa.
Treenit olivat taas yhtä kilpajuoksua. Yritän olla nopea ja ehtiä Dumle edelle, mikä tuntuu taas kiihdyttävän sen entistä villimpään menoon. Syksyn viileiden säiden myötä kun sen menojalka vipattaa muutenkin melkoisen villisti!
Keskustelin asiasta erään lajia pitkään harrastaneen henkilön kanssa ja hän ehdotti, jotta jospa lakkaisin yrittämästä ehtiä edelle, vaan antaisin Dumlen mennä ja ohjaisin sitä takaa. Tätä kokeilimme nyt sitten ensimmäisen kerran ja ehkä hiukan meno rauhoittuikin. Ehkä se haluaa esteillä rauhan ja suorittaa ne itsenäisesti..?
Uuden ohjaustavan myötä tapahtui jonkun verran hyrräpyörähdyksiä, mutta uskoisin niiden jäävän pois, kunhan Dumle oppii luottamaan, jotta perästä tullaan kun ehditään.
Täytyy kyllä pitää ihan jonkinlainen tuumaustauko ja miettiä mistä lähden apua hakemaan. Selvää on, että olemme jonkinlaisessa umpikujassa. Turhauttaa, kun ei ole sellaista selkeää kuvaa mitä ja miten tulisi treenata. Ärsyttää myös se, että en ole täältä lähiseudulta löytänyt ryhmää, jota vetäisi nopean maxi-koiran ohjaaja. Olisi hienoa löytää suunta nyt, kun koira on vielä nuori.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti