Omintakeinen makeinen

Pentu sai nimekseen "Dumle". Dumlet olivat suosikki namujani ja tuohon aikaan meillä oli myös 5-vuotias "Domino". Partacollie sekin. Dominosta tiesimme jo sen ollessa nuori, että sen aika tulisi ennemmin, kuin myöhemmin. Sen lonkkanivelissä oli paha nivelrikko jo 1,5-vuotiaana ja sillä oli myös muita kroonisia sairauksia. Se oli kuitenkin opetettu tavoille ja se oli ystävällinen toisille koirille, joten uskalsimme ottaa pennun rinnalle kasvamaan ja oppimaan.

Ensimmäisen vuotensa Dumle sai olla ihan vain vauva. Se totutettiin kaikenlaiseen käsittelyyn, erilaisiin paikkoihin, hihnaan, matkustamiseen ja hoitotoimenpiteisiin. Vuoteen mahtui myös mm. pentuetreffit, jotka kasvattaja Hanna Välimäki järjesti Hyvinkään Koirauimalassa. Dumle tajusi uimisen hauskuuden nopeasti, mutta kotimatkalla etupenkin kopassa nukkui kovin väsynyt pieni mies.

Näyttelyt astuivat myös kuvioihin. Lähinnä treenasimme kuinka siellä kehässä tulisi osata käyttäytyä.
Rodun erikoisnäyttelyssä sattui ikävästi ja teltan tukikepit pressuineen kaatuivat Dumlen niskaan. Parin näyttelyn verran teltat jännittivätkin partalastamme, mutta pian suhtautuminen muuttui mutkattomaksi.

Kuva: Niko Määttänen / Suomen Partacolliet Ry

Dumle osoittautui aurinkoiseksi ja ystävälliseksi luonteeksi. Se tulee hienosti toimeen lasten kanssa ja on sosiaalinen toisia koiria kohtaan. Kotona se on todella rauhallinen, kun taas treeneissä siitä kuoriutuu kuumaverinen työnarkomaani. Dumle on varustettu hyvin voimakkaalla taisteluvietillä.

Juhannus 2011